Lastentaudit

Lastentaudit

Lastentautioppi eli pediatria on lääketieteen ala, joka on erikoistunut vauvojen, lasten ja teinien terveydenhoitoon. Pediatrit eli lastenlääkärit työskentelevät yleensä alle 18-vuotiaiden nuorten sairauksien diagnosoinnin, tutkimuksen ja hoidon parissa. Neonatologia on vastasyntyneiden sairauksiin ja hoitoon erikoistunut lastentautiopin haara. Lastentaudit ovat varsin uusi lääketieteen ala, koska pitkään lapsia pidettiin lähinnä pieninä aikuisina. Lapsi kuitenkin eroaa aikuisesta kehon koon puolesta myös jatkuvasti käynnissä olevalla kehitysprosessillaan. jolla on omat aineenvaihdunnan toimintonsa. Tämä tarkoittaa sitä, että niin oireiden tulkitsemisessa kuin hoidon suunnittelussakin tulee ottaa huomioon vielä kokonaan kehittymättömän kehon erityispiirteet. Lisäksi lastenlääkäri hoitaa niitä lasten sairauksia ja vaivoja, joiden hoidosta aikuisilla vastaa sisätautilääkäri. Seuraavaksi esitellään muutamia pediatrian piiriin kuuluvia toiminta-aloja:

Gastroenterologia: lasten gastroenterologia on erikoistunut ruoansulatusjärjestelmään, maksaan ja ravintoon liittyviin ongelmiin. Tällaisia ovat esimerkiksi gastroesofageaalinen refluksitauti (GER), keliakia eli gluteeni-intoleranssi, ankarat ja krooniset vatsakivut, jatkuva ummetus ja sen tutkimus sekä hoito, haimasairaudet (esim. kystinen fibroosi), ravinto-ongelmat (ml. kasvuongelmat, mutta myös ylipaino).

Nefrologia eli munuaistautioppi: lasten nefrologi hoitaa erilaisia munuaisten ja virtsateiden sairauksia, mutta myös rakkoon liittyviä ongelmia. Nefrologian piiriin kuuluvat munuaisten vajaatoiminta, munuaisten toimintahäiriön aiheuttama korkea verenpaine, perinnölliset munuaissairaudet, virtsatieinfektiot eli tulehdukset.

Reumatologia eli reumatautioppi: lasten reumatologit ovat erikoistuneet lihaksiston ja luuston (nivelet, lihakset, luut, rustot) vaivojen, sairauksien ja niiden oireiden hoitoon. Heidän toimialaansa kuuluvat esimerkiksi: lastenreuma sekä erilaiset autoimmuunisairaudet ja tulehdustilat.

Neurologia eli hermotautioppi: lasten neurologi eli hermotautilääkäri on erikoistunut erilaisiin hermojärjestelmän sairauksien hoitoon ja tutkimukseen. Lastenneurologien toimialaan kuuluvat epilepsia, kouristelu, päänsärky ja migreeni sekä perinnölliset neurologiset sairaudet ja synnynnäiset kehityshäiriöt (esim. spina bifida eli selkärankahalkio). Lisäksi lastenneurologi työskentelee erilaisen neurologisten kehityshäiriöiden (esim. viivästynyt puheenkehitys), autismikirjon häiriöiden, käyttäytymishäiriöiden (esim. aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriö) parissa.

Allergologia eli allergiatiede: lastenallergologi eli lasten allergialääkäri työskentelee immuunijärjestelmän häiriöiden, kuten allergioiden (esim. siitepölyallergia, pölyallergia) ja ruoka-aineallergioiden (esim. laktoosi-intoleranssi) parissa. Lisäksi lasten allergialääkäri tutkii ja hoitaa erilaisia ihosairauksia (atooppinen ihottuma).

Endokrinologia eli umpieritysoppi: lasten endokrinologi on erikoislääkäri, joka työskentelee umpieritys- ja hormonijärjestelmän sairauksien parissa. Lasten endokrinologin pätevyysalueeseen kuuluvat esimerkiksi kasvuongelmat (lyhytkasvuisuus), aikaistunut tai myöhästynyt murrosikä, kilpirauhassairaudet ja diabetes.

Kardiologia eli sydäntautioppi: lastenkardiologit tutkivat ja hoitavat niin synnynnäisiä kuin hankittujakin sydän- ja verisuonijärjestelmän ongelmia (ml. synnynnäiset sydänviat ja verenpainetauti).

Palvelut:

    • Lastenlääkärin vastaanotto

      156 klinikkaa

      Lastenlääkäri eli pediatri on lastentautien erikoislääkäri. Pediatri työskentelee lapsilla esiintyvien sairauksien ennaltaehkäisyn, tutkimuksen, hoidon ja seurannan parissa. Lastenlääkäri voi neuvoa vanhempia lapsen ravintoon, psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen sekä aineenvaihduntaan liittyvissä kysymyksissä. Tarpeen tullen hän tekee lisätutkimuksia ja –kokeita sekä konsultoi rajatumpien erikoisalojen asiantuntijoita, esimerkiksi lastenneurologia, lastenkirurgia tai lastenkardiologia.