Mehiläinen Laser-Porus

Osoite: Kauppurienkatu 9, 3. kerros 90100 Oulu
Puhelinnumero: +358 40 766 1816

Oulun Laser-Porus on Pohjois-Suomen ensimmäinen silmälaserkeskus - toiminta aloitettiin jo vuonna 1997. Aloitimme PRK-leikkauksilla. Lasik-menetelmä on ollut käytössämme vuodesta 2000 alkaen. Laserleikkaus kokonaan laserilla eli FemtoLasik aloitettiin vuonna 2008 ensimmäisenä Pohjois-Suomessa. Samoin ICL-leikkaus, joka aloitettiin meillä vuonna 2016. Toimintamme perustana on alusta asti ollut koko esitutkimus-leikkaus-kontrolliketjun keskittäminen samalle hoitavalle silmälääkärille. Näin varmistumme hoitojemme tuloksista henkilökohtaisesti. Mielestämme on tärkeää, että leikkaava silmälääkäri itse määrittää taittovirheen, joka leikkauksella korjataan. Samalla silmälääkärimme tutkivat kaikki muutkin silmäsairaudet eikä esitutkimus keskity pelkästään taittovirheen korjaamiseen. Laser-Porus on keskittynyt silmien taittovirhekirurgiaan. Toimimme Oulun Mehiläisessä, jossa tehdään myös tavanomaiset silmätutkimukset ja esim. luomiplastiat ja kaihileikkaukset.

Hinnasto: